LOTR-turnaussäännöt (versio 2.00)

 

Armeijalistat

 

Kun saavut turnaukseen, sinulla tulee olla selkeä armeijalista sekä Hyvän, että Pahan puolen armeijallesi. Sen tulee sisältää kaikki miniatyyrit armeijassasi sekä niiden pistehinta ja varusteet hintoineen. Laita myös nimesi ja puhelinnumerosi armeijalistaasi. Tuomarit eivät kerää listoja, mutta saattavat suorittaa pistotarkastuksia. Lisäksi listat tulee antaa vastustajan katsottavaksi ennen pelin alkua.

 

Muista tarkistaa, ettei armeijalistasi sisällä laittomuuksia ja sisältää täsmälleen käyttämäsi armeijan. Mahdolliset laittomuudet, olivatpa kuinka tahattomia tahansa, voivat tuomarin päätöksellä johtaa siihen, että et voi voittaa turnauksessa palkintoja. Joka tapauksessa sinun on korjattava listasi välittömästi lailliseksi tavalla tai toisella. Turnaus pelataan 600 pisteen armeijoilla, joka tarkoittaa, että 610 pistettä voi käyttää toiseen armeijaan. Loput pisteistä voi käyttää toiseen armeijaan, kuitenkin niin, että armeijoissa saa olla yhteensä maksimissaan 1200 pisteellä joukkoja. 

 

Armeijoiden rajoitukset

 

Armeijoiden muodostamiseen käytetään vuonna 2012 julkaistuja viittä lähdekirjaa:

Kingdoms of Men, The Free Peoples, Mordor, The Fallen Realms, Moria & Angmar. Muista lähteissä (esim. pelin sääntökirja, Journey -kirjat, vanhemmat lähdeteokset, White Dwarf -lehdet) julkaistuja hahmojen profiileja ei saa käyttää.

 

Kirjoissa esitettyjen rajoitusten lisäksi armeijoiden maksimikoko on rajattu 50:een miniatyyriin. Sotakoneet lasketaan niin, että itse sotakone, että jokainen miehistön jäsen lasketaan yhdeksi miniatyyriksi. Beast of Gorgoroth miehistöineen lasketaan yhdeksi miniatyyriksi.

Armeijoiden lisäksi pelaajalla tulee olla yhteensä kolme kohdemerkkiä pyöreällä 40mm alustalla.

 

Tärkeät lisäykset tai muutokset sääntöihin:

 

Viralliset FAQ:ta ja Erratat ovat käytössä. Ne löytvät Games Workshopin sivuilta

(www.games-workshop.com) seuraavan polun alta: Gaming --> Errata and FAQ Articles

 

Tarkennukset pelin perussäänöihin:

 

Huomaa, että armeija on Broken, kun tasan puolet tai enemmän alkuperäisestä miniatyyrimäärästä on kuollut. Spider Queen lasketaan kuolleeksi Broken-rajaan silloin, kun itse Spider Queen ei ole enää pelissä (Broodlingit jätetään huomioimatta). Wargilla ratsastavat soturit ja sankarit lasketaan kuolleiksi Broken-rajaan vasta, kun ratsastaja, sekä warg eivät ole enää pelissä. Beast of Gorgoroth miehestoineen lasketaan kuolleeksi Broken rajaan, kun Beast of Gorgoroth ei ole enää pelissä (miehistö jätetään huomioimatta).

 

Pelin päättyminen tarkastellaan aina vertaamalla sen hetkistä miniatyyrimäärä kentällä (tässäkin tapauksessa Broodlingit jätetään huomioimatta) alkuperäiseen miniatyyrimäärään. Alkuperäiseen miniatyyrimäärään kaikki ratsuväki, Spider Queen ja Beast of Gorgoroth miehistöineen lasketaan yhdeksi miniatyyriksi.

 

Muutokset ja tarkennukset pelin hahmojen sääntöihin:

 

Riders of Rohan ja Khandish Horsemen:

Jousi selässä –sääntö (Valinnainen sääntö)

Pelaajan tulee ilmoittaa vastustajalle, jos hän on päättänyt käyttää tätä sääntöä armeijassaan. Tätä sääntöä käytettäessä ainoastaan niillä otsikon mukaisilla hahmoilla on jousi, joilla jousi on kädessä. Niillä miniatyyreillä, joilla jousi on selässä, ei ole jousta pelissä. Miniatyyrin pistehinta säilyy samana.

 

Skenaariot

 

Turnauksessa pelataan ennalta määritetyt skenaariot, jotka löytyvät vuonna 2012 julkaistuista lähdekirjoista. Parittomilla kierroksilla pelaajat heittävät noppaa, suuremman luvun heittänyt pelaa skenaarion Hyvän puolen armeijallaan, ja pienemmän luvun heittänyt Pahan puolen armeijallaan. Tasatilanteet uusitaan. Jos pelaajat ovat pelanneet vastakkain kerran aiemmalla kierroksella, käyttävät he parittomalla kierroksella automaattisesti niitä armeijoitaan, joilla he eivät ole vielä pelanneet vastakkain. Parillisilla kierroksilla pelaajat käyttävät skenaariossa toista armeijaansa, kuin mitä he käyttivät edellisessä skenaariossa.

 

Maasto on järjestäjien valmiiksi asettelema, eikä sen järjestystä saa muuttaa. Pelaajien tulee ennen pelin alkua sopia mitä mikäkin maasto edustaa ja miten se vaikuttaa pelissä. Turnausskenaarioissa maastoja ei voi tuhota. Jos olet pelannut jo pöydällä, pyydä tuomareita muuttamaan maastoasetelmaa. Jos olet jo pelannut vastustajaasi vastaan molemmilla armeijoillasi, pyydä tuomareita järjestämään pelipareja uudestaan. Skenaario pitää pelata määrätyn peliajan puitteissa. Jos peliaikaa on jäljellä alle viisi minuuttia, ei uutta kierrosta saa enää aloittaa. Kun käytössä oleva peliaika on ylittynyt viidellä minuutilla, loppuu peli välittömästi.

 

Kaikkien skenaarioiden peliaika on maksimissaan 2 tuntia.

 

Muut mahdolliset tarkennukset julkaistaan myöhemmin skenaarioiden pelitestauksen jälkeen.

 

Turnauksen pisteytys

 

Pelikierroksia pelataan ennalta määrätty määrä, joista jokaisella pelataan yksi peli. Jokaisesta pelistä saa pelipisteitä, maalauspisteitä ja teemapisteitä alla olevien ohjeiden mukaan. Jokaisen pelikierroksen jälkeen pelaajat tuovat turnauksen alussa saamansa kaavakkeet tuomarille, joka päivittää tulokset.

 

Turnauksen voittaa se pelaaja, joka saa eniten pisteitä alla olevista kategorioista. Turnauksen jälkeen kaikki pelaajan saamat pisteet lasketaan yhteen, ja se pelaaja, jolla on eniten pisteitä, on turnauksen voittaja. Tasapelin sattuessa voittaja on se pelaaja, kummalla on enemmän pelipisteitä. Jos tilanne on vieläkin tasan, ratkaistaan voittaja teemapisteiden perusteella. Jos tilanne on edelleen tasan, tämän jälkeen katsotaan maalauspisteitä, ja jos tilanne on vieläkin tasan, ratkaistaan pelaajien sijoitus arvalla, mikäli tarkalla sijainnilla on merkitystä palkintojen kannalta.

 

Pelipisteet (0, 5, 10, 15 tai 20 jokaisesta pelistä)

 

Pelin lopputuloksen perusteella jaetaan pisteitä seuraavasti:

 

Murskaava voitto 20-0

Voitto 15-5

Tasapeli 10-10

Luovutus 20-0

 

Voiton taso määräytyy skenaariossa esitettyjen vaatimusten mukaisesti.

 

Maalauspisteet (0, 1, 2, 3 tai 4 jokaisesta pelistä)

 

Maalauspisteitä jaetaan siten, että jokainen pelaaja antaa ennen peliä vastustajansa armeijalle maalauspisteitä seuraavan ohjeen mukaan:

 

3 pistettä: Koko armeija on maalattu ja alustat on viimeistelty. Maalausjälki on yksityiskohtaista ja hienoa.

 

2 pistettä: Koko armeija on maalattu käyttäen vähintään neljää eri väriä ja alustat on viimeistelty. Maalausjälki on kohtalaista.

 

1 piste: Armeijan maalaus ja alustojen viimeistely on kohtalaista. Yli 3/4 armeijan miniatyyreista on maalattu käyttäen vähintään neljää eri väriä ja näiden alustat viimeisteltyjä.

 

0 pistettä: Enemmän kuin 1/4 armeijasta on maalaamatta tai selvästi kesken.

 

Kuvaavuusbonus (+1 piste): Vastustajan armeijalle tulee antaa ylimääräinen maalauspiste, jos se täyttää seuraavat kriteerit:

 

Armeija on täysin kuvaava. Jokaisella miniatyyrillä tulee näkyä samat varusteet, jotka sille on armeijalistassakin merkitty. Miniatyyrin ajatellaan aina kantavan profiilinsa standardivarusteita, mutta ylimääräiset aseet ja muut optiot tulee olla näkyvissä niin, että vastustaja voi päätellä miniatyyrin varustuksen sen ulkonäön perusteella.

 

Konversiot ovat sallittuja, kunhan ne ovat kuvaavia. Niiden tulee olla oikean kokoisella alustalla ja karkeasti ottaen samankokoisia kuin vastaava oikea miniatyyri. Esimerkiksi Cave Trollista konvertoitu Mordor Troll on sallittu, koska ei ole huomattavasti pienempi, kunhan alusta on halkaisijaltaan 60mm (sama kuin Mordor Trollilla), ja miniatyyriä on muuten konvertoitu Mordor Trollin oloiseksi.

 

Teemapisteet (0, 2, 4, tai 6 jokaisesta pelistä)

 

Teemapisteitä jaetaan siten, että jokainen pelaaja antaa ennen peliä vastustajansa armeijalle teemapisteitä seuraavien ohjeiden mukaan:

 

4 pistettä: Hyvä teema. Armeija sopii hyvin LOTR-elokuvien, Tolkienin kirjallisuuden tai GW:n lähdeteosten esittämään kuvaan Keskimaasta.

 

2 pistettä: Hieman ontuva teema. Teemassa on jokseenkin järkevä pohja, mutta siinä on jotain, mikä ei oikein tunnu sopivan LOTR-elokuvien, Tolkienin kirjallisuuden tai GW:n lähdeteosten esittämään kuvaan Keskimaasta.

 

0 pistettä: Huono teema. Teemaa ei pysty mitenkään järkevästi perustelemaan LOTR-elokuvien, Tolkienin kirjallisuuden tai GW:n lähdeteosten avulla.

 

Persoonallisuusbonus (+2 pistettä): Vastustajan armeijalle tulee antaa kaksi ylimääräistä teemapistettä, jos se täyttää seuraavat kriteerit:

 

Armeijan teema on erityisen mielenkiintoinen ja persoonallinen. Armeija on turnauskokoonpanoksi hieman yllättävä, ja tyyliä on selkeästi ajateltu ensin, ja tehokkuutta vasta sen jälkeen. Juuri tällaisia armeijoita haluat nähdä lisää turnauksissa.